Arkisto: Tammikuu 2008

Perkele komerossa

Maanantaina 28. tammikuuta 2008

Matkalla keittiöön komeronovi aukesi. Yritin työntää sen takaisin kiinni, mutta jokin painoi vastaan. Kurkkasin raosta ja siellä lymyili kekälesilmäinen Perkele. Säikähdin ja läimäytin oven kaikin voimin kiinni. Sitten mietin, eikö Perkeleellä parempaa tekemistä ollut kuin lymytä minun vanhassa kaapissani. Raotin ovea uudelleen ja katsoin tarkemmin. Kysyin mitä se siellä teki, se sanoi surkeana että se [...]

Blogi

Keskiviikkona 23. tammikuuta 2008

toimii

Blogi

Keskiviikkona 23. tammikuuta 2008

Hajosi

Olen Igor

Lauantaina 19. tammikuuta 2008

Taikuri summonoi minut kotiinsa. Aluksi osasin vain ontua, eikä minulla ollut hajuakaan mistä se minut tänne kiskaisi. Täällä kaikki on kevyestä puusta ja huoneet monimutkaisia. Natisee ja on vaikea hiippailla. Taikuri opetti minut lakaisemaan ja keittämään teetä. Sen opetusmetodit eivät olleet opetushallituksen hyväksymiä, mutta läpäisivät lopulta minunkin kalloni. Kun meillä on vieraita tai olen nukkumassa, [...]

Ärsyttävä lopetus

Perjantaina 18. tammikuuta 2008

Tajusin näkeväni unta. Yritin juosta nopeampaa kuin mielikuvitukseni. Ajattelin että seurauksena on tyhjyys. Sen sijaan jotain muuta tapahtui…

Miksi minut hylkäsit?

Torstaina 17. tammikuuta 2008

Aamu humpsahti mustuaiseen ja jätti kortin leimaamatta duunipaikalla. Jossain paistaa aurinko, mikäs siinä rekisteröidessä. Maapallon pitäisi olla tasa-arvon nimissä lättänä, mestareiden aamiaisen kaksi paistettua kananmunaa hymyilevällä pekonilla. Nyt tämä on tämmöistä saatanan puuromössöä.

Huuma

Perjantaina 11. tammikuuta 2008

tuskin mahdun
tähän autioon taloon
jonka rannassa
jään alta katsoo kalan silmä
kuin peiliin
lupasit odottaa
mutta oletko enää
kun aika on pysähtynyt

Work Work

Maanantaina 7. tammikuuta 2008

Töissä. Kävin lomalla sairastamassa ja Pietarissa. Jälkimmäisestä jotain sekavaa tuolla —> Pietari