Arkisto: Joulukuu 2007

Joulupäivä

Tiistaina 25. joulukuuta 2007

Maa on keropää. Pari valkoista tupsua. Aurinko kävi kierroksella. Nyt oli vielä kiire. Kävin avannossa. Railo lauloi järven poikki.

Päätepysäkki

Tiistaina 11. joulukuuta 2007

Kyllästyttyäni näyttöpäätteeseen päätin työntää klemmarin sähköpäätteeseen.

Piste

Tiistaina 11. joulukuuta 2007

Herään. Nostat peittoasi ja tulen sen alle viereesi. Lämmin ihosi saa minut nukahtamaan uudelleen. Ulkona on pimeää ja tiheä sumu pakottaa minut hetkeen; kuin peiton alla, kylmä ja kostea haamu kasvoilla. Työpaikalla viikottainen akateeminen ripittäytyminen. Puhuvat paskaa siitä mitä ovat muka tehneet. Sanon etsineeni työpaikkaa. Mietin katodisädeputken sammuttamista. Kuvan häviämistä pisteeksi keskelle ruutua ja sitten [...]

Valveuni

Maanantaina 10. joulukuuta 2007

unessa olen hereillä
näen selkeästi
kaikki tulee yhdeksi
vaivatta
valveilla olen tyhjä
kaikki hämärtyy
tulee yö
hiljaista

TJ13

Maanantaina 3. joulukuuta 2007

Taisi olla vielä yhdeksänkymmentälukua kun tulin TKK:lle duuniin. Ensimmäinen duuni oli opetella käyttämään reflektometriä, joka on ohutkalvon paksuuden mittaussysteemi. Ei sitä vieläkään kukaan muu osaa käyttää. Siellä se on putin nurkassa kötöstettynä kahteen 286- ja 486-koneeseen. Se toimii vielä, tarkistin vuosi sitten. Tämän lisäksi oli toinen työ missä piti saada mittalaitteistoon kytketty 286-kone henkiinherätettyä. [...]