Arkisto: Lokakuu 2007

Tyttö joka ampui minut

Tiistaina 30. lokakuuta 2007

Isäni halusi että pääsisin pois täältä. Siksi hän ei ikinä antanut minun ostaa mopoa. Siitä seurasi vain että aina kun minulla oli tilaisuus varastaa mopo, sen tein. Naapurin pikkupoika päryytteli uudella peeveellään metsätietä vastaan. Seisoin keskellä tietä lavat levällään ja se yritti kiertää minua pusikosta. Se oli kuitenkin niin pelkuri ettei tohtinut ajaa kahva pohjassa [...]

M.A. Nummisesta

Maanantaina 29. lokakuuta 2007

Olimme kerran Factoryssa katsomassa hevikavereiden kanssa Pommin ja Gommin esiintymistä. Esitys sai eritttäin lämminhenkisen vastaanoton ja ystäväni pyysivät Pommia ja Gommia esiintymään myös jokavuotisissa Black Metal metsäbileissä. Ikävä kyllä tuo tapahtuma taisi jäädä silloin mainittujen pitkälettien saamattomuuden takia toteuttamatta, mutta ehkä MA:n puhdastilassamme esittämä Valotin-rap on seuraavaksi psykedeelisin asia, jonka saatan kuvitella kyseisen herran taiteilijaurallaan [...]

Isoisä

Perjantaina 26. lokakuuta 2007

Olin ensimmäisen tyttöystäväni kanssa talomme pihassa riiaamassa. En oikein vielä tienny mitä tytöillä tehdään, ja oleminen oli enimmäkseen häveliästä kyhnäämistä. Isoisäni käveli vierestä rantatietä valkoinen harakansulilla koristeltu stetsoni päässä ja kyhmyisestä puunoksasta vuoltu keppi kädessä. Se kääntyi hitaasti katsomaan ja sanoi:
- Jaha, pojalla on eväät mukana.
ja jatkoi matkaansa rantasaunalle. Sillä oli tapana nukkua siellä iltaisin [...]

Baari 6. linja

Keskiviikkona 17. lokakuuta 2007

Kiitos siitä ettette antaneet sen ensimmäisen paskan bändin aloittaa ennen yhtätoista arki-iltana, jonka johdosta kaikki joutuivat odottamaan pääbändin aloittamista yli puolenyön. Ymmärrän toki että motiivinanne oli väen vähyys ja pohjaton ahneutenne, mutta koittakaa nyt saatana joskus ajatella vähän asiakkaitannekin. Toivottavasti emme tapaa enää koskaan.