Arkisto: Lokakuu 2005

Usko

Perjantaina 28. lokakuuta 2005

en tullut uskoon ajattelemalla
ajattelin
jos ruumis tulisi uskoon tekemällä
tahtomalla riittävästi
se käy niin kuin käsketään
ja minä menen minne se minut vie

Liikkumatta, hengittämättä

Keskiviikkona 26. lokakuuta 2005

Vain joku tuntematon tyyppi, mitä merkitystä hänellä on minulle, ei mitään. Se oli vahinko. Kelle tahansa olisi voinut sattua vastaavaa.
Toisaalta samanlainen kuin minä. Sukulaisia, perhe, kavereita. Ajatteleva, ties mitä suunnitelmia ja vaikka kuinka paljon tärkeämpiä ajatuksia kuin minulla. Mikä hänen vaikutuksensa on maailmassa? Hänellä on varmasti jokin tehtävä. Ehkä jokin tehtävä joka muuttaa oleellisesti tulevaisuutta, [...]

Kukkuluuruu

Tiistaina 25. lokakuuta 2005

Yritän pitää mielessä että vetykloridi, tai kloorihappo, on suomeksi suolahappoa. Taitaa olla lukion kemiankursseilta liikaa aikaa. Ensi viikolla alkaa laboratoriokurssien pitäminen.
Olen muuttanut uuteen makuuhuoneeseen. Tasoitin ja maalasin sieltä seinät ja laitoin parketin. Vielä yksi parkettilattia laittamatta. Sitten siirryn keittiöön.
Lähdenpä tästä pyöräilemään kotiin.
Pääsen sitten ratsastamaan islanninhevosella.
Näin alas olen vajonnut. Anteeksi.

Meedio

Maanantaina 24. lokakuuta 2005

Suorassa televisiolähetyksessä ottaessaan henkistä yhteyttä tunnettuun kriminaaliin hän tajusi mistä oli kyse. Liitto oli päättänyt kostaa hänelle lakkorikkuruudesta projisoimalla hänen tajuntaansa hänen oman kuolemansa. Mitään ei ollut tehtävissä!
Myöhemmin kuuluisan meedion todettiin kuolleen äkilliseen sydänkohtaukseen. Kävi ilmi että vainaja oli myös intohimoinen suunnistaja. Tämän vuoksi tapaus kirjattiin yhdeksi selittämättömistä 90-luvun alussa alkaneista suunnistajien kuolintapauksista. Meedioiden työntekijäliitto [...]

Taloudellisen ajon projekti

Perjantaina 21. lokakuuta 2005

Perjantai. Kun pääsen töistä pitäisi mennä joogaamaan. On nälkä. Pakko saada jotain syötävää, olen muuten liian vihainen henkistymään. Väsyttää. Viikonloppuna pitäisi laittaa parketti lattiaan. Yritin jo viikolla, mutta en ole näköjään vielä oppinut että urospontti menee naarasponttiin eikä toisin päin.
Pää on tyhjä.

Pimeä

Torstaina 20. lokakuuta 2005

Aamuyöllä keskuspuiston läpi töihin. Ihmettelen miksi. Pelkän ajatuksenkin unohdus minulta varastaa.

Viime vuonna

Tiistaina 18. lokakuuta 2005

Viime vuonna näin näihin aikoihin unia tytöistä. Viime yönä näin unta sukutalomme kunnostamisesta, johon päätin pyyteettömästi osallistua, vaikka olenkin syntynyt väärään haaraan, jotta siitä olisi minulle hyötyä. Viime vuonna pelasimme vielä jalkapalloa. Tänä vuonna ei ilmeisesti kiinnosta. Menen nyrkkeilemään. Se ei ole kiinnostuksesta kiinni.

Anteeksi

Maanantaina 17. lokakuuta 2005

Valmistun lisensiaatiksi 31.10.2005. Ensin pitää tutkintolautakunnan kumileimasimen lyödä. Olen elävä todiste siitä, että akateemiset opinnot kysyvät ennen kaikkea hyviä istumalihaksia. Olen pahoillani aiheuttamastani veronmaksajien rahojen haaskauksesta.

aamu

Perjantaina 14. lokakuuta 2005

/n

kannattiko

Torstaina 13. lokakuuta 2005

/n

Värit

Torstaina 13. lokakuuta 2005

Musta ja valkoinen saisi luvan riittää.

Sumuista

Keskiviikkona 12. lokakuuta 2005

Sumuisena aamuna maailman raja tulee vastaan. Katoamme aaveina horisonttiin. Maailma on, ja me olemme sen kangastus. Tulevaisuuden langoista kudotaan harso maan päälle.

9%

Tiistaina 11. lokakuuta 2005

Yhdeksän prosenttia tämän sivun kävijöistä on suomalaisia. Sivuja käydään katsomassa viitisensataa kertaa päivässä. Tästä 9% on noin neljäkymmentä ihmistä. Noista neljästäkymmenestä kolmekymmentä tulee tänne varmasti vahingossa erehtyessään sossun sivuista. Kymmenestä kaksi on minä. Kahdeksasta kolme on kavereita jotka käyvät säälistä. Mutta keitä ovat ne loput neljä?

Pullotar

Sunnuntaina 9. lokakuuta 2005

Kuulin tyhjästä pullosta äänen. Hän pyysi apua yksinäisyyteensä. Suostuin. Kuuntelin hänen raskasta hengitystään pitkään ja puhuin hänelle tuhmia. Sen minkä ilkesin.

Susi syö

Perjantaina 7. lokakuuta 2005

Matematiikassa susi syö suuremman, elämässä se aloittaa pienimmästä. Matematiikalla ja elämällä ei ole mitään tekemistä keskenään. Sitten elämä syö suden… ja kuolema syö kaiken.

I Wanna Be Somebody

Keskiviikkona 5. lokakuuta 2005

Kuuntelin pyöräillessäni töihin WASP:n School Dazea epäilyttävällä mp3-soittimellani, ja muistin kuunnelleeni samaa kappaletta pyöräilyn ohella reilu kaksikymmentä vuotta sitten korvalappustereoilla. Olin silloin ala-asteella. Onkohan salainen identiteettini nyt vaarassa paljastua? Mutta eihän minulla ole salaista ident… äh (Sellistin muistolle, toivottavasti en addiktoidu).
Tuolloin pari- kolmekymppinen helsinkiläisserkkuni oli meillä kylässä. Aloitin intensiivisen rahojenpummausoperaation. Sain hänet lahjoittamaan minulle 50 [...]

Mielenosoitus

Tiistaina 4. lokakuuta 2005

/n

Tyhmä lapsi

Tiistaina 4. lokakuuta 2005

Olin ala-asteella rakastunut yhteen tyttöön. Harmikseni hän asui koulusta nähden täysin vastakkaisella suunnalla kuin minä. Tämän vuoksi jouduin keksimään tekosyitä voidakseni fillaroida hänen luokseen. Yleensä olin menossa kirkonkylälle, muka ostamaan jotain. Ajattelin että matkalla ehdottaisin yhteistä kotiläksysessiota tai lääkärileikkejä, mutten ikinä kehdannut. Jouduin siis kilometrin matkan takia polkemaan ensin neljä kilometriä lisää kylälle, ja sieltä [...]

Apina

Maanantaina 3. lokakuuta 2005

You Are A: Monkey!
Monkeys are intelligent and agile, well-adapted for jungle life as they swing happily from tree to tree. As a monkey, you are a social animal who prefers a warm climate, eats a wide range of food and is quick to learn new things. A monkey’s tiny primate features are irresistable, as [...]