Arkisto: Elokuu 2004

Väsyttää

Maanantaina 30. elokuuta 2004

En jostain syystä saanut nukuttua viime yönä. Kävimme eilen Sannan ja Timon kanssa katsomassa Farenheit 11/9 leffan. Eipä siinä paljon mitään ollut mikä ei olisi ollut jo tiedossa. Hyvä elokuva kuitenkin. Moorella on hieno tyyli tehdä “dokumentteja”. Orwellin 1984:n lainaaminen lopussa oli loistava ja tiivistää hyvin sen mistä USA:n demokratiassa on pohjimmiltaan kyse:
It’s not [...]

Maalausta

Sunnuntaina 29. elokuuta 2004

Kävin Tatun luona tampereella. Maalattiin taivaanrantaa. Illalla siitä tuli hyvä. Aamulla se oli ankea. Elämä on laiffii.

Kylppäriremppa

Perjantaina 27. elokuuta 2004

Mikko ja Ritva olivat kuulemma saaneet kylppäriremppansa valmiiksi. Lähettivät siitä kuvan. Onnea, tai jotain…

Guardian Unlimited | Life | ‘I’ve seen things…’

Perjantaina 27. elokuuta 2004

Tiedemiesten mielestä 10 parasta scifileffaa. Kaikki hyviä. Pitäsköhän järjestää joskus scifileffailta?

jew goth

Perjantaina 27. elokuuta 2004

Teemu lähetti kuvan juutalaisbläkkäristä:

ja vetoomuksen jonka me effiläisinä olemme tietysti jo allekirjoittaneet.

Farscape

Torstaina 26. elokuuta 2004

Farscape minisarjat alkaa 17.10 ainakin jossain päin maailmaa. Quicktime trailerin voi latailla koneelle tai streamata täältä.

Fluidumi

Torstaina 26. elokuuta 2004

Maailmankaikkeutta pitää koossa näkymätön aines, fluidumi. Magnetismi ja sähkö ovat sen ilmenemismuotoja. Koska sairauksien syynä on fluidumivirtojen patoutuminen ja horjahtanut tasapaino, parantumisessa on kyse tasapainon palauttamisesta.
Potilas istutetaan ammeeseen, johon on sijoitettu vesi ja magneetit. Parantaja istuutuu potilasta vastapäätä, puristaa tätä peukaloista ja tuijottaa kiinteästi silmiin. Koskettamalla potilaan otsaa ja kuljettamalla kättä tämän yläpuolella tukkeutuneet fluidumivirrat [...]

New Scientist – Cheating Chernobyl

Keskiviikkona 25. elokuuta 2004

New Scientistissä on Alexander Yuvchenkon haastattelu. Tyyppi oli töissä reaktori nelosessa kun se räjähti 26 huhtikuuta 1986 ja on vielä elossa. Ahistavaa meininkiä. Kannattaa lukea jos haluaa tietää millaista on kuolla (melkein) säteilyyn. Harva voi sanoa katsoneensa kun sininen ionisoitunut ilma sinkoaa reaktoriytimestä. Minä en ole siis ainoa joka pitää ionisoitunutta happea kauniin värisenä.

lomakuvia

Tiistaina 24. elokuuta 2004

Laitoin tonne galleriaan kuvia Maukasta, Mikon landesta, Pellavarokista, Kiimaluodolta ja Ruokolahdelta/Imatralta. Oli mulla jotain laajakuvatsydeemejäkin mutta laitan ne sitten myöhemmin, jos saan ne joskus prosessoitua.

loma mäkpummeillessa

Maanantaina 23. elokuuta 2004

On loma lusittu ja mahat tähystetty. Tuloksia ei saanut kun oli lääkäri “lähtenyt talosta”. Karkasi varmaan kun pelkäsi saavansa syytteen hoitovirheestä. No, kyllä minä sen vielä kiinni saan. Jaksa jaaritella. Teemu lähetti kuvan pummista.

Onpa ruma. Teemu lähetti myös miestenpäivän perinnesäätiön leirikutsun. Ohessa ohjelma. Pitäisiköhän osallistua?

Letkuva

Tiistaina 10. elokuuta 2004

Oltiin alkuviikko pohjanmaalla. Hauskaa oli ja aurinko paistoi. Mukavaa olla lomalla. Huomenna tungetaan letku mahaan. Se ahistaa mutta sittenpä näkee. Väsyttää. En tiedä saanko nukuttua.

Goatse at Defcon — brought to you by airpwn

Lauantaina 7. elokuuta 2004

|_| 4/23 0Wn3|> Goatse at Defcon — brought to you by airpwn. Kivoja kuvia.

Yella

Perjantaina 6. elokuuta 2004

Yella on riivattu ja riivatun arvokas…

Dodge Charger Hemi

Perjantaina 6. elokuuta 2004

Oot Mikko oikeassa. Kyllä tollanen Dodge Charger Hemikin on ihana auto.

V-tec alpha

Perjantaina 6. elokuuta 2004

Hieno Venturan V-tec alpha huoh

Huonoa jätskiä

Perjantaina 6. elokuuta 2004

Miksi jätski suomessa on niin kämästä? Vaikuttas että joka kesä jätskit on syvemmältä kun edellisesnä. Sitten tulee vielä Nestle ja syö meidän pingviinit. Kuitenkin suomipoika popsii keskimäärin 14 litraa jädee vuodessa, euroopan eniten. Jenkit vetää 22 litraa. Toisaalta suomalaiset syö mitä tahansa kuraa. Iänikuista vaniljaa. Ehkä musta on tulossa vanha ja kurttunen. Ahistaa.
Tänään on viimeinen [...]

Mustang

Torstaina 5. elokuuta 2004

Meidän pihassa oli tänään ’73 mustangi. Mä otin siitä kuvia!!!

Kallis on halpaa, tiedän

Torstaina 5. elokuuta 2004

Yle uutisoi:
Fägernäs sanoo, että Suomi on menettänyt nopeasti kilpailukykyään ja uhka tuotannon siirtymisestä ulkomaille arvioidaan jo suuremmaksi kuin monissa muissa maissa. Syynä tähän hän pitää Suomen kireää verotusta ja korkeita palkkakustannuksia.
ja samoilla verkkosivuilla toinen uutinen:
Suomalainen työvoima Euroopan halvimpia
05.08.2004, klo 06.19
Suomalainen työvoima on Länsi-Euroopan halvimpia, kertoo Aamulehti. Alueen maista vain Irlannissa on Suomea halvemmat kustannukset. Suomi [...]

linkkejä

Torstaina 5. elokuuta 2004

Eksyin nettistatistiikka-analysaattorini kautta Kallen kotisivuille. Siellä oli hienoja linkkejä ja syväluotaavaa filosofiaa. Tässä tää tais olla tää juttu…

Kuinka nopeasti kirjoitat?

Torstaina 5. elokuuta 2004

Testaa. Ikävä kyllä kirjoitettava teksti on englanniksi, ja ainakin minä olen hitaampi kirjoittamaan ulkomaankielelellä. Siitä huolimatta 40 sanaa minuutissa. Suomea tulis varmaan ainaskii kuusgööt sanaa.